Suomen kilpailun voittajakuvat on valittu

Suomen osakilpailun voittanut kuva Vaajakosken vanhasta vesivoimalaitoksesta. Kuvaaja Teuvo Salmenjoki. https://commons.wikimedia.org/wiki/File:Vanha_voimalaitos.jpgCC BY-SA 4.0


Kansainvälisen
Wiki Loves Monuments -valokuvauskilpailun finalistit on nyt valittu 56 kilpailuun osallistuvassa maassa. Maailman historiallisia rakennuksia ja merkittäviä kulttuuriympäristöjä kuvattiin eri puolilla maailmaa syyskuussa järjestetyissä osakilpailuissa. Wikimedia Suomi ry järjesti kilpailun yhdessä Museoviraston kanssa toista kertaa. Tänä vuonna kilpailu on myös osa Kulttuuriperinnön eurooppalaista teemavuotta.

Suomessa järjestettiin lisäksi oma jälleenvalokuvaussarja, jossa kuvattiin uudelleen historiallisten valokuvien näkymiä.

“Kolmesta ja puolesta tuhannesta ehdokkaasta valitsemamme kymmenen parasta valokuvaa edustavat monipuolisesti erilaisia kuvateemoja sekä erityylisiä kohteita. Jälleenvalokuvien sarjassa päädyimme palkitsemaan kaksi valokuvaajaa, jotka erottuivat joukosta selkeästi edukseen”, kommentoi tuomariston puheenjohtaja valokuvataiteilija Mojo Erämetsä.

Koko Suomen osakilpailun parhaaksi valikoitui Teuvo Salmenjoen kuva Vaajakosken vanhasta vesivoimalaitoksesta. Tuomaristo kuvaili voittajakuvaa seuraavasti:

Kuvassa on upeat värit, se on tyylikäs kuva ja teknisesti yksi parhaista. Ylevä ja kaunis toteutus hienosta maisemasta. Kuva ei ole sattuman oikku, vaan kuvaaja on suunnitellut tekemisensä kunnolla.

Tuomariston jäseninä toimivat graafikko Tommi Kovala, rehtori Riitta Moisander, vierailijaprofessori Elina Paasonen, valokuvaaja Jussi Tiainen ja valokuvaaja Soile Tirilä.

Kaikki kilpailuun osallistuvat valokuvat talletetaan julkisesti Wikimedia Commonsiin. Ne ovat käytettävissä vapaasti avoimella Creative Commons Nimeä-JaaSamoin 4.0 -lisenssillä sillä ehdolla, että kuvaajan nimi aina mainitaan ja että teos, jossa kuvaa käytetään, lisensoidaan samoin.

Suomen kilpailusarjan voittaja julkistettiin 18.11.2018 Kansallismuseon Ateljeessa pidetyssä palkintojenjakotilaisuudessa.

Kansainvälisen kilpailun voittajat julkistetaan joulukuun alkuviikoilla.

Helsingin tuomiokirkko. Kuvaaja Julie Tsarfati. https://commons.wikimedia.org/wiki/File:Helsinki%27s_Cathedral.jpgCC BY-SA 4.0.
Herttoniemen kartano. Kuvaaja Edwardina von Boxis. https://commons.wikimedia.org/wiki/File:Herttoniemen_kartano_tammikuja_talvi_Helsinki.jpgCC BY-SA 4.0.
Hossan värikallion kalliomaalaus. Kuvaaja Eerik Lehto. https://commons.wikimedia.org/wiki/File:Hossan_värikallio.jpgCC BY-SA 4.0.
Kansalliskirjaston eteläsali. Kuvaaja Marit Henriksson. https://commons.wikimedia.org/wiki/File:Helsinki_University_Library_Interior_B_-_Marit_Henriksson.jpgCC BY-SA 4.0.
Petäjäveden vanha kirkko talvipäivänä. Kuvaaja Maarit Siitonen. https://commons.wikimedia.org/wiki/File:Petäjäveden_vanha_kirkko_talvipäivänä.jpgCC BY-SA 4.0.
Sunilan tehtaat ja asuinalue. ”Maailman kaunein tehdasrakennus” talvella kuvattuna Kymijoen Huumanhaaran yli. Kuvaaja Janiwiki0. https://commons.wikimedia.org/wiki/File:Sunilan_Sellutehdas_Kotka.jpgCC BY-SA 4.0.
Särestöniemen erämaatila ja ateljee, maatilan sauna. Kuvaaja Hti-358. https://commons.wikimedia.org/wiki/File:The_Särestöniemi_Museum_Farm_House_and_the_Old_Sa.jpgCC BY-SA 4.0.
Tampereen tuomiokirkon katto. Kuvaaja Old Pionear. https://commons.wikimedia.org/wiki/File:Tampereen_tuomiokirkko_(katto).jpgCC BY-SA 4.0.
Tönnönkosken silta ja myllypaikka. Kuvaaja Pia Simonen. https://commons.wikimedia.org/wiki/File:Tönnön_mylly_pakkaspäivänä.jpgCC BY-SA 4.0..

Jälleenvalokuvaussarjassa palkittavat kuvaparit

Katja Tuomala

Tuntemattoman valokuvaajan kuva Rauman kanaalin meren puoleiselta osalta vuosilta 1900-1920, Rauman museo, Public Domain.


Amandan 8.10.1907 sisarelleen lähettämä postikortti vuosilta 1902–1910, Rauman museo, Public Domain.

 

Teemu Ikonen

Toivonen Niilo: Punavankeja Suomenlinnan IV piirin Susisaaren vankileirillä, 1918. Museovirasto, CC BY 4.0.

Kiväärimiehiä Kasarmitorilla, 1918. Museovirasto, CC BY 4.0.

Jälleenvalokuvien lisenssi on Creative Commons Nimeä 4.0. Kuvia saa käyttää lupaa kysymättä mihin tahansa tarkoitukseen. Käytön ehto on, että kuvaajan nimi ja lisenssi tulee mainita kuvan yhteydessä.