Lehdistölle

MUSEOVIRASTO MEDIATIEDOTE 5.9.2018

Valokuvausretkiä kaupungeissa ja kulttuurimaisemissa

Kansainvälinen Wiki Loves Monuments -valokuvauskilpailu on ollut käynnissä lähes viikon. Kilpailussa kuvataan suomalaisia kulttuuriperintökohteita. Osallistuvat kuvat julkaistaan avoimesti käytettäväksi Wikipedian kuvapankissa Wikimedia Commonsissa. Tämän vuoden Suomen osakilpailuun on mahdollista osallistua myös jälleenvalokuvaamalla historiallisia valokuvia niiden tapahtumapaikoilla. Kilpailusarjan erityisteemana ovat vuonna 1918 kuvatut kuvat. Wikimedia Suomi ry ja Museovirasto järjestävät 1.–30.9.2018 pidettävän kilpailun Suomessa nyt toista kertaa.

Jälleenvalokuvaussafareilla kuvataan vanhoja kuvia uudelleen

Sata vuotta sitten valokuvaus oli jo yleistynyt ja moni ryhtyi valokuvaajaksi. Osa perusti ateljeen, mutta elantoa oli hankittava myös ateljeen ulkopuolella. Valokuvaajat kiersivät pienemmillä paikkakunnilla kuvaamassa häissä ja hautajaisissa tai kyläkaupan pihalla potretteja ottamassa. Lisätuloja sai kuvaamalla nähtävyyksiä ja painattamalla niistä postikortteja. Nyt kuvaamme näitä kuvia uudelleen

Punkaharjun historiaa valokuvien kautta käsitellään Punkaharju valokuvissa -seminaarissa lauantaina 8.9. Näyttelyvierailujen jälkeen lähdemme kuvaussafarille Hotelli Punkaharjun maisemista n. klo 16.00. Kuvaussafaria johtaa Nuutti Kanerva, joka on kerännyt ja jälleenvalokuvannut historiallisen postikorttikokoelman Punkaharjulta. Retki toteutetaan yhdessä Suomen metsämuseo Luston kanssa. Lisätietoa seminaarista http://www.lusto.fi/nosto/punkaharju-valokuvissa-seminaari/ ja safarin Facebook-tapahtuma https://www.facebook.com/events/2018352164875740/.

Vantaan kaupunginmuseon näyttely #ThrowbackVantaa – Kuvia kotiseudusta ennen ja nyt kannustaa kaupunkilaisia tutustumaan kotikaupunkiinsa valokuvaamalla. Kaupunginmuseo järjestää syyskuussa Valokuvaa Vantaa -kierroksia. 13.9. valokuvataan Hakunilassa, 20.9. Aviapoliksessa ja 27.9. Vantaankoskella. Tapahtumat järjestää Vantaan kaupunginmuseo.

Lisätietoja: http://www.sivistysvantaa.fi/vantaankulttuuriymparistolinjaukset/artikkelit/ajankohtaista/tapahtumat.html

Lauantaina 22.9. jälleenvalokuvaamme raumalaisia näkymiä. Finnasta löytyvien historiallisten kuvien lisäksi kuvattavanamme on historiallisia postikorttikuvia Raumasta. Retkeä johtaa valokuvaaja Jari Sorjonen. Kokoontuminen klo 13.00 Vanhalla Raatihuoneella, Kauppakatu 13. Retki järjestetään yhdessä Rauman museon kanssa. Lisätietoa: Facebook-tapahtuma https://www.facebook.com/events/2167691916827103/.

Mikä jälleenvalokuvaus?

Vanhoja valokuvia voi helposti jälleenvalokuvata Ajapaik-kännykkäsovelluksella tai sopivia kuvia voi etsiä Finna.fi -palvelusta. Kerromme lisää sivulla http://wlm.wikimedia.fi/osallistuminen/

Järjestä safari

Kokoamme parhaat neuvot kuvaussafarin järjestämiseksi Wiki Loves Monuments -sivustolle. Kuka tahansa voi kuvata kulttuuriperintökohteita tai jälleenvalokuvata vanhoja valokuvia, mutta yhdessä se on hauskempaa. Jos järjestät safarin, tiedotamme siitä. http://wlm.wikimedia.fi/jarjesta-kuvaussafari/

Kilpailun palkinnot

Oskari Rajala aloitti valokuvaajana Turussa 99 vuotta sitten. Hän kiersi Suomea moottoripyörällä kuvaamassa kirkkoja, ja kuvat painettiin postikorteiksi. Tänään Rajala tarjoaa kilpailun pääpalkinnon 200€ lahjakortin Rajala Pro Shopiin.

Jälleenvalokuvaussarjan palkinnoksi olemme valinneet Juhan Suonpään kirjan Isoisä – Tampere 1918. Kirjassa nykynäkymiin sulautuvat sisällissodan valokuvat ovat taustana kertojan isoisän tarinalle.

Kaikki kansainväliseen kilpailuun valitut 10 parasta palkitaan Museokortilla, joka oikeuttaa ilmaiseen sisäänpääsyyn 280 museossa.

Rauman museo tarjoaa parhaalle Raumaa kuvaavalle kuvalle erikoispalkinnon. Voittaja valitaan yleisöäänestyksellä museon Facebook-sivulla https://www.facebook.com/Rauman-museo-407035152726609/

Tarjoa paikallista palkintoa

Rauman museon esimerkkiä seuraten paikalliset organisaatiot voivat tarjota palkinnon parhaalle paikkakunnalla kuvatulle kuvalle. Ilmoitamme palkinnot sivulla http://wlm.wikimedia.fi/palkinnot/

Lisätietoja

Susanna Ånäs, Wikimedia Suomi ry, susanna.anas@wikimedia.fi, puh. +358 40 557 8039

Yli-intendentti Ulla Salmela, Museovirasto, ulla.salmela@museovirasto.fi, puh. +358 295 33 6251

Wiki Loves Monuments -jälleenvalokuvauskampanja Finnassa

Linkki: https://www.finna.fi/

Tarkemmat tiedot ja kuvauskohteet löytyvät Wiki Loves Monuments -kilpailun verkkosivuilta

Linkki: http://wlm.wikimedia.fi/

Valokuvagalleria

Linkki: http://wlm.wikimedia.fi/wlm-kuvagalleria

Tulosta Wiki Loves Monuments -juliste!

http://wlm.wikimedia.fi/lataa-ja-printtaa/


MUSEOVIRASTO MEDIATIEDOTE 29.8.2018

Wiki Loves Monuments -tuomaristolta vinkkejä onnistuneisiin valokuviin

Wiki Loves Monuments -valokuvauskilpailu alkaa ensi lauantaina. Kilpailussa kuvataan suomalaisia suojeltuja rakennuksia, kansallisesti merkittäviä rakennettuja ympäristöjä ja arkeologisia kohteita. Wikimedia Suomi ry ja Museovirasto järjestävät 1.–30.9.2018 pidettävän kilpailun Suomessa nyt toista kertaa. Viime vuonna kuvia kertyi 2259 kappaletta 92 kuvaajalta. Näistä jo kolmasosa on käytössä Wikipedian kuvituksena.

Tämän vuoden kotimaiseen kilpailuun on mahdollista osallistua myös jälleenvalokuvaamalla historiallisia valokuvia niiden tapahtumapaikoilla. Kilpailusarjan erityisteemana ovat vuonna 1918 kuvatut kuvat. Vanhoista ja uusista kuvista muodostuu ennen ja nyt -kuvapareja samalla kun paikoista muodostuu muistopaikkoja kartalle.

Mojo Erämetsä

– Olen toiminut Art Directorina useissa mainostoimistoissa viimeisen kahdenkymmenen vuoden aikana. Päätyöni ohella toteutan itseäni erilaisten omien valokuvaprojektien kautta. Yksi sellainen on ”Aikamatkakuvia Helsingistä”. Linkki: https://www.aikamatkakuvia.fi/

Vinkki kuvaamiseen

– Kun lähdet suunnittelemaan kuvausta, niin mieti millainen sää ja vuorokauden aika kyseiseen kuvaan parhaiten sopisi ja yritä päästä kuvaamaan sellaisella hetkellä. Esimerkiksi suora auringonpaiste pilvettömältä taivaalta ei ole kuvauksen kannalta kovin ihanteellinen tilanne. Vielä tarkempaa suunnittelua varten kannattaa ladata puhelimeen sovellus, jolla voit helposti tarkistaa mistä suunnasta ja miltä korkeudelta aurinko paistaa mihinkin aikaan.

Tommi Kovala

– Olen graafinen suunnittelija. Oma alani on tiedon visualisointi. Tiedon on oltava näkyvää, että useimmat ihmiset sen ymmärtävät.

Vinkki kuvaamiseen

– Sinulla on tehtävä: kerro kuvan keinoin tärkein asia kohteesta. Teoksesi on sekä dokumentaarisesti että taiteellisesti vahva. Kun saavut paikalle, saat monia ideoita. Älä toteuta niistä ensimmäistä heti, vaan valitse saamistasi oivalluksista paras.

Riitta Moisander

Riitta on kouluttanut sukupolvittain taiteen moniosaajia Savonlinnan taidelukiossa. Hänet tunnetaan työstään taiteen ja kulttuurin puolesta Etelä-Savossa.

Elina Paasonen

– Olen journalisti, joka rakastui digitaalisen kerronnan mahdollisuuksiin muutoksen mukana, tehtävä kerrallaan. Juuri alkaneen lukuvuoden 2018–2019 työskentelen Tampereen yliopistossa journalistiikan oppiaineen vierailijaprofessorina. Pyrin jakamaan työssäni oppimaani journalismin ja kuvajournalismin opiskelijoille sekä oppimaan itse opiskelijoilta ja uusilta kollegoiltani.

Vinkkejä kuvaamiseen

– Kuvaaminen edellyttää aina valintoja. Mieti ensin, mitä haluat kuvallasi kertoa ja dokumentoida, vasta sitten, miten aiot sen tehdä. Tutustu kohteeseesi rauhassa. Yksityiskohdat voivat paljastaa yllättäviäkin asioita kuvattavasta kohteesta. Konteksti vaikuttaa paljon siihen, miten tulkitsemme kuvaa. Emme aina pysty itse vaikuttamaan, missä yhteydessä kuva on esillä. Keskustele muiden kanssa kuvista ja näytä töitäsi. Saat arvokasta palautetta ja uusia ideoita.

Jussi Tiainen

Lapsenlapset kutsuvat Äijäksi. Harrastan valokuvausta ja hengissä pysymistä. Olen valokuvaaja – ollut jo vuodesta 1975. Olen kuvannut arkkitehtuuria, designia ja taidetta sekä kustantanut taidekirjoja. Olen tehnyt useita yksityisnäyttelyitä, joita on ollut lähes kolmessakymmenessä maassa. Tällä hetkellä nautin ylimääräistä taiteilijaeläkettä.

Kuvausvinkki

– Käytä jalustaa. Sommittele huolellisesti. Seuraa auringon liikkeitä. Tarkkaile kuvattavaa kohdetta eri vuorokauden aikoina ja erilaisissa valoissa. Muista, että valokuva on kaksiulotteista taidetta ja arkkitehtuuri kolmiulotteista. Sinulla on valta valita se yksi piste, josta kohteesi on parhaimmillaan. Lopuksi: pystyt linjat ovat pystyjä myös kuvissa!

Soile Tirilä

– Olen arkkitehtuurikuvaukseen ja rakennetun kulttuuriympäristön dokumentointiin erikoistunut intohimoinen voimalajeja harrastava palstaviljelijä.

Mediakuvia juryn jäsenistä Linkki: http://wlm.wikimedia.fi/pressi-jury

Lisätietoja

Susanna Ånäs, Wikimedia Suomi ry, susanna.anas@wikimedia.fi, puh. +358 40 557 8039

Yli-intendentti Ulla Salmela, Museovirasto, ulla.salmela@museovirasto.fi, puh. +358 295 33 6251

Wiki Loves Monuments -jälleenvalokuvauskampanja Finnassa. Linkki: https://www.finna.fi/

Tarkemmat tiedot ja kuvauskohteet löytyvät Wiki Loves Monuments -kilpailun verkkosivuilta http://wlm.wikimedia.fi/.

Valokuvagalleria http://wlm.wikimedia.fi/wlm-kuvagalleria.

Tulosta Wiki Loves Monuments -juliste http://wlm.wikimedia.fi/lataa-ja-printtaa/!


MUSEOVIRASTO MEDIATIEDOTE 21.8.2018

Kuvataan Suomen kulttuuriperintö maailmankartalle Wiki Loves Monuments -valokuvauskilpailussa!

Vuosittainen maailmanlaajuinen valokuvauskilpailu järjestetään taas syyskuussa. Wikimedia Suomi ry:n ja Museoviraston järjestämässä Suomen osakilpailussa kuvataan eri puolilla maata sijaitsevia kulttuuriperintökohteita: suojeltuja rakennuksia, valtakunnallisesti merkittäviä rakennettuja ympäristöjä ja arkeologisia kohteita. Kilpailuun osallistutaan tallentamalla kuvat kilpailun nettisivujen kautta 1.–30.9.2018 välisenä aikana. Kuva saa olla otettu aikaisemminkin.

Tämän vuoden kotimaiseen kilpailuun voi osallistua myös jälleenvalokuvaamalla historiallisia valokuvia niiden tapahtumapaikoilla. Ajapaik-mobiilisovelluksella voi löytää Finna.fi-palvelusta löytyviä kuvia lähistön paikoista, kohdentaa kuvan näkymään kännykkäkameran ruudulla ja lähettää tallennetun kuvan kilpailuun. Tänä vuonna erityisteemana ovat vuonna 1918 kuvatut kuvat. Vanhoista ja uusista kuvista muodostuu ennen ja nyt -kuvapareja samalla kun paikoista muodostuu muistopaikkoja kartalle.

Museovirasto arkistoi valikoidun otoksen kuvia kuvakokoelmiinsa pysyvää säilytystä varten ja kaikki osallistuvat kuvat talletetaan Wikimedia Commonsiin vapaasti käytettäväksi.

Wiki Loves Monuments -valokuvauskilpailu on osa meneillään olevaa Kulttuuriperinnön eurooppalaista teemavuotta. Suomessa teemavuoden kärkenä on ajatus kaikkien osallisuudesta kulttuuriperintöön.

Wiki Loves Monuments -valokuvauskilpailun järjestävät Suomessa Wikimedia Suomi ry ja Museovirasto yhteistyössä Ajapaikin ja Finnan kanssa.

Tarkemmat tiedot ja kuvauskohteet löytyvät Wiki Loves Monuments -kilpailun verkkosivuilta.

http://wlm.wikimedia.fi/

Kuvattavat kohteet ja latauslinkit

Kuvattavat kohteet Wikipediassa: http://wlm.wikimedia.fi/wlm-kohdelistat-wiki
Kuvattavat kohteet kartalla: http://wlm.wikimedia.fi/monumental

Jälleenvalokuvaus

Jälleenvalokuvattavia valokuvia Finnassa: http://wlm.wikimedia.fi/wlm-finna
Ajapaik-mobiilisovellus jälleenvalokuvaukseen: http://wlm.wikimedia.fi/lataa-ajapaik

Valokuvagalleria

http://wlm.wikimedia.fi/wlm-kuvagalleria

Lisätietoja

Susanna Ånäs, Wikimedia Suomi ry, susanna.anas@wikimedia.fi, puh. +358 40 557 8039
Yli-intendentti Ulla Salmela, Museovirasto, ulla.salmela@museovirasto.fi +358 295 33 6251


MUSEOVIRASTO MEDIATIEDOTE 15.6.2018

TULE MUKAAN – valokuvauskilpailu Wiki Loves Monuments alkaa!

Syyskuussa järjestettävä kansainvälinen valokuvauskilpailu Wiki Loves Monuments tuo osallistujamaiden kulttuuriperintöä tunnetuksi maailman ympäri. Tänä vuonna Suomessa kuvataan myös historiallisia valokuvia uudelleen.

Kansallisen kilpailun kymmenen parasta kuvaa pääsevät mukaan kansainväliseen loppukilpailuun. Kilpailuun osallistuvat kuvat tulevat Wikipediaan kaikkien avoimesti hyödynnettäviksi ja muokattaviksi.

Osallistujia varten on koottu valikoima kulttuuriperintökohteita, joita kilpailussa kannustetaan erityisesti kuvaamaan. Kuvauskohteina ovat esimerkiksi Turun katedraalikoulu, 1791‒1798 rakennetut Suvorovin sotakanavat Puumalassa, Ruokolahdella ja Sulkavalla sekä Saamelaiskeskus Sajos Inarissa. Jälleenvalokuvaussarjassa kuvataan ennen ja nyt -kuvapareja Finna.fi:ssä oleville vapaille kuville. Tämän vuoden erityisteemana ovat vuoden 1918 paikat.
(Linkki: https://www.finna.fi/)

Kilpailuun osallistutaan tallentamalla kuvat kilpailun nettisivujen kautta 1.–30.9.2018 välisenä aikana. Voit kuitenkin kuvata vaikka heti tai osallistua jo aiemmin otetuilla kuvilla.

Kilpailun järjestävät Suomessa Wikimedia Suomi ry ja Museovirasto, joka arkistoi valikoidun otoksen kuvia kuvakokoelmiinsa pysyvää säilytystä varten.

Tarkemmat tiedot ja kuvauskohteet löytyvät Wiki Loves Monuments -kilpailun verkkosivuilta. (Linkki: http://wlm.wikimedia.fi/)

Lisätietoja
Susanna Ånäs, Wikimedia Suomi ry, susanna.anas@wikimedia.fi, puh. +358 40 557 8039
Yli-intendentti Ulla Salmela, Museovirasto, ulla.salmela@museovirasto.fi

Valokuvagalleria
(Linkki: https://fi.wikipedia.org/wiki/Teemasivu:Wiki_Loves_Monuments_-valokuvia )